Tänään on RV 12+0 ja raskauden kriittisin vaihe ja 1. kolmannes, ainakin jonkin laskutavan mukaan ohi. Vaikka tässä vaiheessa pitäisi kuulemma alkaa se raskauden seesteisempi vaihe, oikeastaan vasta tässä vaiheessa olen ollut huomaavinani esim. mielialan heittelyjä. Koko loppuviikon ja viikonlopun olin aika nuutunut, enkä erityisemmin jaksanut osallistua muun perheen toimintaan, ainakaan siinä määrin kuin ennen. Teki mieli vain antaa lasten hälinänkin mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Illalla sängyssä mies ottikin sitten poissaolevuuteni puheeksi. Ja itkuhan siinä itselle tuli. Toisaalta en siihenkään osannut oikein syitä selittää, kaikkihan on kuitenkin ihan hyvin. Kai.

Melkoista puljaamista tuon oman neuvolan toiminta. Eka terkkarikäynti siirtyi naapurineuvolaan th:n sairasloman vuoksi ja tänään mulle soiteltiin lääkärin olevan sairaslomalla. Sain ajan keskiviikoksi, tuonne samaiseen naapurineuvolaan. Aika on iltapäivästä, saa nähdä miten sumplin nämä töihin kulkemiset. Työajoa kun tulee muutenkin päivässä se 150km, niin ei viitsi montaa kertaa ees taas ajella. Ja saa nähdä, sopiiko tuo aika miehellekin, jotta pääsee hänkin seuraamaan konepellin alle tsekkausta .

Eilen illalla soitteli sitten anoppikin onnittelunsa, sen jälkeen kun mies oli puhelimessa hänelle uutiset ilmeisesti kertonut. Oli kiva kuulla, etteivät ne anopillekaan mikään kauhistus olleet, etenkin kun mies ja äitinsä eivät kaikista lämpimimmissä väleissä ole viime aikoina olleet. Mun puolen tuleviin isovanhempiin tulee oltua väkisinkin enemmän yhteyksissä, kun asuvat n. 30km päässä, miehen puolen sukulaisten asustaessa vajaan 300km päässä. Mutta toivoisin tulevan lapsen muodostavan suhteen kumpiinkin, niin kauan kuin siihen mahdollisuus on.