Täällä kotiuduttiin tiistaina pojan kanssa, joka syntyi lauantaina 15.8. pari päivää etuajassa. Mittaa 3590g ja 50cm, neuvolan terkan arvio osui lähelle, kun taas sairaalan ultra veikkaili jopa 3900g:sta.

Synnytys siis käynnistyi perjantaiaamuna, kun lapsivettä alkoi tihuutella. Puolen päivän vaiheilla päästiin sairaalaan, josta ei sitten enää tarvinnutkaan kotiin palata. Iltapäivästä alkoi jo supistella, mutta varsinaisesti synnytys katsottiin alkaneeksi illasta, jolloin supistukset tulivat säännöllisesti ja melko voimakkaina. Klo 1:n maissa pääsin synnytyssaliin ja sain aloittaa ilokaasun hengittelyn, tovi tuosta niin sain kipulääkepiikin (oxycontin). Periaatteessa olin alkujaan vähän epäileväinen noita kohtaan, mutta supistusten voimakkuus yllätti ainakin minut. Ne olivat suoraan sanottuna yhtä helvettiä. Kipulääkepiikki rentoutti vähäsen ja sain jopa hetken nukuttua.

Epiduraalin taisin saada joskus klo 5:n aikoihin, mikä helpotti supistuskipuja. Epiduraali kuitenkin hidasti supistuksia ja kohdunsuun avautumista siinä määrin, että jossain vaiheessa synnytystä piti vauhdittaa oksitosiinitipalla. Lauantaiaamuyö, -aamupäivä ja -päivä menikin odotellessa, että kohdunsuu aukeni hitaasti sentti sentiltä. Lauantai-iltapäivästä homma alkoi näyttää lupaavammalta. Oksitosiinitipalla vauhditetut supistukset tulivat kuitenkin niin tiuhaan ja rankkoina, että edes epiduraali ei niitä enää peittänyt. Klo 14-15 maissa vuoroon vaihtunut ihana kätilö ehdotti, josko haluaisin minispinaalin. Tuossa vaiheessa aloin olla avoin kaikelle. Minispinaali vei käytännössä kaiken tunnon ja oikeastaan jalatkin alta. Sain myöskin jälleen nukuttua, eikä kroppa pannut enää supistuksille vastaan. Sen voimin päästiin myös ponnistusvaiheeseen. Itse ponnistusvaihe oli mielestäni lasten leikkiä "alkusoittoon" verrattuna. Supistukset tuntuivat vaimeina, helpompaa oli seurata monitorista niiden tuloa ja sen mukaan ajoittaa ponnistaminen. Mitään hirveää jatkuvaa paineen tunnetta tai ponnistamisen tarvetta en myöskään tuntenut, vaikka tietysti itse pään ja vartalon lopullinen ulos pullauttaminen kirpaisikin. Sain vain pienen repeämän, mistä selvisin yhdellä tikillä. Kävelin, istuin ja kävin pissalla jo samana iltana ilman kipuja. Ja niinkuin sanotaan, kaikki synnytyskivut loppuivat siihen, kun sai lapsen ulos ja omaan syliin. Oli se kuitenkin maailman paras palkinto tuosta omallakin kohdalla 20-30h:n (riippuu vähän, mistä lasketaan) rutistuksesta!

Sairaala-aika meni omalla painollaan, mutta yllätys on ollut imetyksen kivuliaisuus, vaikka olin varautunut, ettei se helppoa tule olemaan. Kolmantena päivänä synnytyksestä eli kotiutumispäivänä iski myös "baby blues" . Kaikki itketti, olin huolissani, onko vauvalla kaikki hyvin (sairaalan kuulokoje temppuili alkuun ja vauvalla on ollut ehkä normaalia enemmän finnimäistä ihottumaa selässään ja pelkään sen johtuvan jostain virusinfektiosta), imetys teki kipeää, enkä osannut iloita vauvasta tai kotiinpaluusta. Sairaalassa viimeinen yö meni hyvin vauvan kanssa kahden saman peiton alla ihotusten pesien, niin että nukuimme molemmat parin tunnin pätkiä, mutta ensimmäinen yö kotona oli yhtä helvettiä . Itkin ja imetin yhtä aikaa, kun vauva vain kitisi, imi tovin, nukahti tissille ja sama alusta uudestaan. Kävi mielessä, että jos olisin tiennyt, miten vaativaa kaikki on, en olisi lapsentekohommiin ryhtynyt.

Noh, pari päivää kulunut ja mieli on jo positiivisempi... iltaa ja yötä odotellessa. Yhä olen esimerkiksi huolissani, saako vauva tarpeeksi maitoa jne. Mutta eiköhän tämä tästä, kunhan pahin hormoniaalto alkaa helpottaa. Mutta tässä kuitenkin pitkähkö tunnustukseni h-hetkeä odottaville ensiodottajille tiedoksi, että mahdollisesti samoja fiiliksiä aikanaan tuntiessanne ette ihmettele, miksi vauvan saaminen ei itsestä tunnu yhtä ihanalle kuin kaikista muista tuntuu tekevän. Ja oikeasti, vaikka odotus kuinka menisi LA:n yli, koittakaa nauttia niistä päivistä ja vielä niin rauhallisista hetkistä!

Tickerit ja tj:t alkaa vedellä viimeisiään. LA olisi maanantaina, mutta pidän melko todennäköisenä, että näin esikoista odottaessa pidemmälle mennään. Ja jos tuo masukki on yhtään tullut äitiinsä, joka tuppaa olemaan aina vähintään sen akateemisen vartin verran myöhässä, niin tuskin se ainakaan ennen LA:aa ulos yksiöstään kiirehtii. Muutamana iltana on ollut vähän napakampia supistuksia, mutta eipä niistä ole ollut vielä synnytystä käynnistämään. Tila mahassa meinaa kuitenkin käydä vähiin, vaikka neuvolaterkan mukaan pää jo melko alhaalla onkin - viime yönä meinasi kylkiluita alkaa painaa niin, että piti hakea oikoisempaa asentoa.

Kaikenkaikkiaan kesä on vierähtänyt leppoisissa merkeissä. Olen nauttinut aikatauluttomuudesta, myöhään valvomisesta ja pitkään nukkumisesta. Pari viikkoa olivat miehen tytöt meillä kesälomaansa viettämässä ja toisella viikoista päästiin siis asuntoautoilemaan. Sekin meni ihan mukavasti, tosin kenties lämpöisistä keleistä johtuen jalat olivat melkoisessa kestoturvotuksessa. Sittemmin tuo on vähän laantunut, mutta yhä Merrellin sandaalit ovat ainoat miellyttävät jalkineet jalassa, koska niissä riittää tuota säätövaraa. Toivottavasti kyse ei ole kuitenkaan jalan luiden ja rakenteiden uudelleen muotoutumisesta, niinkuin kaverilleni kävi. Raskauden jälkeen meni kuulemma kenkäkokoelma uusiksi, kun jalka olikin ottanut koon parin verran pituutta ja kokoa lisää. Myöskään sormuksia en ole enää loman alettua käyttänyt, eiköhän sitä muista muutenkin olevansa naimisissa

Neuvolakäynti tuli varattua siis ensi viikollekin, mutta toki toivoisin, että päästäisiin tulokkaaseen tutustumaan jo sitä ennen kasvotusten. Joskaan en nyt kovin malttamattomaksikaan oloani tunne, koska vointi on hyvä niin henkisesti kuin fyysisesti. Terkkari on ennustanut vauvasta melko keskikokoista 3,5-kiloista tai jonkin verran yli, "minunpituiselle (167cm) naiselle ihan sopivaa vauvaa". Lääkäri puolestaan joitain viikkoja sitten ei omaa arviota kertonut niin koon kuin syntymän ajankohdankaan suhteen, mutta kait tuo olisi jotain maininnut, jos esimerkiksi lantion koossa tms. olisi jokin epäilyttänyt. Vähän niinkuin synnytyksen ja syntymän jälkeisen elämän suhteen muutenkin, olen aika avoimin mielin. Kun ei aiempaa kokemustakaan ole, niin vaikea pelätä mitään. Ja positiivisella luonteella siunattuna kun tuppaa ajattelemaan muutenkin, että asioilla on taipumus lutviutua parhainpäin, niin ei voi kai kun todeta, että "go with the flow"

Tämä viikko on tullut lomailtua muuten vaan (työnantajan suoma palkkioloma 5 vuoden työssäolosta), mutta maanantaina alkaa virallisesti äitiysloma. Hellekelit eivät aivan samanlaisina ole jatkuneet, mutta ai että - on tämä lomalla olo silti poikaa! Ihana herätä ilman kellonsoittoa, tehdä mitä itse lystää ja aivan ilman aikatauluja.

Mulla ei ole todellakaan kiire vauvan syntymisen kanssa, se saisi ihan suosiolla antaa odottaa itseään tuonne elokuun puolivälille . Olo kun on hyvä ja lomaillessa ei ole aikakaan ainakaan vielä käynyt pitkäksi. Maanantaina olivat miehen tytöt vielä meillä, tiistaina kävin "mammakahveilla" muutaman paikallisen odottajan ja jo poikineen äidin kanssa, keskiviikkona käytiin miehen kanssa poimimassa mansikoita pakkaseen ja illemmalla tuli pari kaveria kylään (toisella mukanaan 6-kuukautinen tyttärensä), torstaina pesasin kylppärin ja saunan ja öljysin lauteet ja perjantaina lähdettiinkin ajeleen miehen kotikonnuille lauantaina odottavia miehen häitä varten. Tuohon päälle salitreenit 3x/vko ja välipäivinä pyöräilyä ja käppäilyä. Eilinen olikin reeneistä totaalilepopäivä, tosin häissä patsastelu ja seisoskelu tuntui sekin käyvän välillä jalkojen päälle melkoisesti. Mutta jotenkin niin ihana tunne, kun virtaa tuntuu piisaavan ihan eri lailla kun töissä käydessä! Vaikka päätetyö ei taida rasittaa muita kuin istumalihaksia, niin kotiin palatessa oli aina sellainen koomaolo jo päällä. Ois tehnyt mieli vaan lösähtää sohvalle maate - ja niin taisi tulla usein tehtyäkin.

Vaakaa en oo jaksanut viime aikoina seurata (80kg:n ylityksen jälkeen ), kun olo on kuitenkin ollut kaikinpuolin hyvä ja jaksava. Keskiviikkona on lääkärineuvola ja oma terkkakin lienee jo lomilta palannut, eiköhän se siellä selviä. Neuvolassa on kyllä olleet kaikki tosi kivoja tyyppejä, eivätkä ole tuota painoakaan kytänneet. Toissa viikolla käydessä oli painoa tullut taas +800g/vko, mutta sekin meni osittain helteiden ja turvotuksen piikkiin (joskin aamulla ei kyllä sitäkään tainnut juuri olla ainakaan omasta mielestä). Enemmän mua kiinnostaa itseasiassa tuo lääkärin tekemä sisätutkimus ja onko kohdunkaulalla tapahtunut mitään. Muutamana iltana on saattanut supistella tiheästikin, tosin viime päivinä en muista supistelleen lainkaan. Samoin kiinnostaa vauvan asento, ainakin tähän asti se on kuulemma pää alaspäin pysytellyt. Mutta kuten sanoin, kiire syntymän kanssa ei ole. Johtuneeko sitten siitä, että useimmilla ensisynnyttäjätutuillani on mennyt paljonkin LA:n yli, en osaa itsekään odottaa vauvaa sitä ennen syntyväksi.

Mut siinä päivitykset tältä erää, pitänee olla ensi viikolla vähän ahkerampi niittenkin suhteen :)

Mihinköhän mun kesäkuun päivitykset on taas jääneet... onhan tässä kuitenkin ehtinyt vaikka ja mitä tapahtua. Ensimmäinen viikonloppu meni miehen työkaverin 5-kymppisiä juhliessa, minkä jälkeinen viikko meni siitä seuranneita univelkoja paikkaillessa. Mitäs lupauduin kuskiksi, vaikka olisi porukka varmaan hotelliin taksillakin löytänyt.

Neuvolassakin tuli taas pyörähdettyä. Mulla on kyllä ihana neuvolaterkkari . Se ei koskaan mussuta mistään ja muutenkin on jotenkin niin avarakatseinen. RV 30+2:lla painoa oli tällä kertaa tullut +500g/vko, paineet 114/72 ja Hb 131. Kohdunpohjan korkeus oli alkanut suunnata keskikäyrää kohti, ollen 28,5. Kai tuohon mahaan on jo tottunut, kun ei siihen itse osaa niin kiinnittää huomiota. Sen sijaan muiden ihmisten saattaa huomata joskus ohimennen mahan seudulle vilkaisevan, mikä tuntuu aika hassulta. Ja sen verran tuo taitanut tässä viime päivienkin aikana kasvanut, että suihkussa sheivailut sai jo tehdä "käsikopelolla", enää ei oikein pysty mahan ohikaan kurkkimaan.

Tällä viikolla tuli myös päätös Kelasta äitiysrahasta. Moninaisten laskelmien perusteella hain uudet verokortit äitiysloman aikaista palkkaa ja Kelan etuutta varten. Veroprosentti tipahti 5,5%:iin . Tuli hieman yllätyksenä, mutta alkuvuoden olen veroja maksellutkin huomioimatta työmatkavähennyksiä, joita tulee aika hulppeasti kun päivittäin 150km tuota ajoa yhteensä tulee. Mutta käytännössä tää tarkottaa sitä, että äitiysrahastakin jää loppuvuonna käteen yhtä paljon kuin palkasta nyt, jee! Tarvinnee kuitenkin säästää siitä ensi vuoden varalle, koska jos vuoden 2010 loppupuolisko oisi tarkoitus viettää hoitovapaalla, tulee kuukausittainen tulo meikämammalla olemaan silloin hurrrjat vajaa 400€. Onneksi muuttivat kotikunnassamme kuntalisän säädöksiä niin, että sitä saisi jo yhdestäkin hoidettavasta 1,5-vuotiaaksi. Eihän tuo ole kuin muistaakseni 150€ ja sisältyy jo laskemaani aiempaan summaan, mutta parempi sekin kun ei mitään. Ihan vuoden vanhaa natiaista en kuitenkaan haluaisi vielä päivähoitoon laittaa ja ehkäpä kevään 2011 suhteenkin saadaan miehen ainakin toistaiseksi joustavien työpäivien sekä ehkäpä myös silloin jo eläkkeellä olevan isäni eli papparaisen avustuksella kuviot sovittua parhainpäin. Kuka ties saatan tietysti olla jo itsekin ensi kesänä kypsä kotiäitiyteen, mutta tuntuu hyvältä olla edes jonkinmoinen suunnitelma tehtynä, jos ja toivottavasti kun näin ei käy.

Työmotivaatio ei ole ainakaan tällä hetkellä enää pitkään aikaan kattoja hiponut. Töissä on ollut meneillään (joka toisvuosittainen) organisaatiomuutos, mikä ajoittuu tällä kertaa juuri tähän kesään ja lomille jäämiseeni, joten töiden määrästäkään ei ole stressiä ollut, kun tiimit ja vastuut ovat olleet vielä melko auki. Töihin olen jaksanut raahautua, mutta työpäivän ja koneella istumisen jälkeen on olo ollut aika naatti, vaikka periaatteessa mitään raskasta ei olekaan tullut tehtyä. Hemoglobiinikin oli noussut alkuarvoja paremmaksi varmaankin Retaferin syönnin ansiosta, joten anemiastakaan ei ole kyse. Kaipaisin niin jo lomalle, niin että saisi tehdä kaiken omien aikataulujen mukaisesti. Nukkua rauhassa pitkään, käydä ehkäpä aamukävelylläkin kesäisessä luonnossa, kierrellä kirppiksiä (vaikka oikeastaan kaikki hankinnat vauvallekin on tullut jo tehtyä). Niin ja tietysti pestä ne vauvanvaatteet ja ikkunat. Noh, tänään TJ10 ja niistäkin taidan kumpanakin viikkona pitää yhden etäpäivänä, että eiköhän tämä loppuaika mene vaikka päällään seisten.

Kelan päätöksen ohella tuli myös äitiyspakkaus, jota päästiinkin jo eilen ihastelemaan. Pitäisi tehdä inventaario noista vaatteista, tässä kun työkaverikin kauppasi vauvanvaatteita ja veljen luona pitäisi myös käydä pahvilaatikkoja penkomassa, josko sieltä lähtisi jotain lainaan. Pitänee olla vaan miehelle ihan hys-hys, sen mielestä kun vauvat ei juurikaan vaatteita tarvitse. Ihan pikkuisia 50- ja 56-senttisiä ehdin jo muutaman eräältä toiselta työkaverilta ostaa ja hyvä niin, äitiyspakkauksesta kun nuo uupuivat lähes täysin. Ja miehen kanssa kun olemme molemmat olleet syntyessämme 50cm pitkiä, joten tuskin mitään jättiläistä on tästäkään jässikästä odotettavissa, ainakaan pituuden perusteella. Olen myös kerännyt miehelle isyyspakkausta ja koska siihen ostamani bodykin saapui tänään, saisin sen varmaan kasaan nyt viikonloppuna. Vielä pitäisi käydä kaupasta nappaamassa siihen paketti pienintä kotoa kertisvaippoja (mies kun on koko ajan naputtanut noista hommaamistani kestovaipoista, joita aion myös laittaa isyyspakkaykseen yhdet ), samoin elintarvikkeet kuten Sisut ja energiajuomat puuttuvat vielä. Tässä vielä kuva tuosta bodysta...

Kunnon maratonpäivityksen jälkeen lieneekin sopivaa jättää romaanin kirjoittaminen sikseen ja suunnata juhannuksen viettoon . Toistaiseksi ainakin ulkona näyttää yhä aurinkoiselta. Matkahaaveet kauemmaksi jäivät sikseen ja suunnitelmissa olikin lähteä jonnekin luontoon telttailemaan/laavuilemaan, mutta sen verran epävarmalta nuo säätiedotteet ovat näyttäneet, että saattaa jäädä sikseen. Mies ehdotti jo anoppilassakin eli äidillään käyntiä, mutta sitä ajatusta vielä hieman sulattelen... Itse tulen kyllä anopin kanssa toimeen, mutta hänen ja miehen välistä kinailua en niin välttämättä haluaisi kuunnella, ellei pakko ole.

Olipas aivan ihanat ilmat viikonloppuna! Ja bikinitkin tuli heti testattua, selkänahassa on "nätti" punertava sävy, kun tuli puuhailtua molempina päivinä niin paljon ulkosalla. Eiköhän se siitä vähitellen rusketukseksi muutu. Maksaläiskiltä oon toistaiseksi välttynyt, tosin silmäkulman vieressä oleva kauneuspilkku tuntui jo raskauden alussa alkavan erottua paremmin.

Lauantaina kävimme sairaalan n. 2 tuntia kestäneessä synnytysvalmennuksessa. Ensiksi oli tunnin verran kalvosulkeisia (tai siis nykyajan mukaisesti powerpoint-sulkeisia), sen jälkeen päästiin kierrokselle synnärille. Mies oli nukahtaa tuoliinsa ensimmäisen tunnin aikana, taisi olla jutut entuudestaan niin tuttuja, mutta itse jaksoin nekin kuunnella mielenkiinnolla, vaikka paljoa uutta ei itsellenikään tullut. Pudendaalipuudutuksesta en ollut aiemmin kuullut ja yllätyksenä tuli sekin, että se annetaan yli 90%:lle synnyttäjistä, ainakin KHKS:ssa. Kierroksella pääsimme käymään tarkkailuhuoneessa, synnytyssalissa ja tukihenkilön taukotilassa. Kovin hiljaista tuntui sairaalassa olevan, yhtään huutoa tai parkaisua ei kuulunut mistään, niin että oltaisiin edes vähän päästy autenttiseen tunnelmaan. Saimme kokeilla synnytysjakkaraakin, tuntui ihan pätevän oloiselta asennolta. Kaikenkaikkiaan valmennuksesta jäi hyvä fiilis, ehkä eniten kiitos sen pitäneen kätilön. Kätilön kommentit esim. kivunlievityksen, synnytysasennon, varhaiskontaktin, vauvantahtisen imetyksen ja tutittomuuden suhteen, vastasivat niitä käsityksiä ja toiveita, mitä itsellekin on tässä odotuksen aikana ehtinyt varovaisesti muodostua, vaikka olenkin koittanut avoimen mielen kaiken suhteen säilyttää. Tosin olen kuullut KHKS:sta negatiivisiakin kommentteja, joskin ehkä enemmän vuodeosaston puolelta. Mutta toivottavasti omalle kohdalle osuisi sitten aikanaan yhtä mukava kätilö, mitä nyt valmennuksen pitänyt nainen oli.

Vaivaton olo ei ole jatkunut ihan samaan malliin kuin olisin toivonut. Viikonlopun ja maanantain ajan olen aamuisin herännyt rinnassa tuntuvaan melko kipeähköön pistokseen. Itsediagnosoinnin jälkeen olen alkanut epäillä tuota närästykseksi, vaikka närästyksestä en olekaan muuten juuri koskaan kärsinyt. Kipu tulee ikäänkuin sykähdyksittäin ja saattaa mennä itsekseenkin ohitse. En tiedä sitten, onko tuo johtunut illalla ottamastani rautatabletista vai siitä että aamulla maha vaan on tyhjä ja makuullaan olon jälkeen hapot pääsevät helpommin ruokatorveen kiipeämään vai vaan siitä, että mahassa alkaa tila käydä ahtaammaksi? Pitää varmaan huomisaamun varalle ottaa Renniet sängyn viereen oottamaan kokeilua, ei tuota tukalaa oloa ehdon tahdoin ala sietää, jos siihen jostain apukin löytyy.

Taisipa taannoin olla toinen lääkärikäyntikin, tosin eri lääkärillä kuin viimeksi. Aika rutiinilla tuo neuvolakäynti meni. Kohdunkaulakin oli niinkuin piti, mutta eipä tässä ole mistään supisteluista kärsittykään. Muutenkin tämä viimeinen kolmannes on ainakin tän vajaan viikon verran tuntunut miellyttävämmältä kuin keskiraskaus, koska selkä ei ole jomotellut yhtään ja olokin on ollut aika pirteä. Hemppaa ei tällä kertaa edes mitattu, koska oli viimeksi noussut alkutasolle 128:aan. Verinäyte otettiin mahdollisten vasta-aineiden seuraamiseksi, veriryhmäni kun on A-.

Tällä viikolla on tullut kierreltyä kaupoissa töiden jälkeen, koska reissussa oleva mieskään ei ole ollut kotona odottamassa. Olen koittanut etsiä päällepantavaa kesäkuun alussa oleviin 50-vuotisjuhliin ja heinäkuussa oleviin häihin. Onneksi tällä hetkellä kauppojen tarjonta ja muoti on raskaana olevillekin aika suotuisa. Löysin ihan kivan trikoomekon, joka varmaan juhliin kelpaa ja johon mahakin mahtuu, ilman että tulee kovin pahaa lainapeitefiilistä. Legginsit tuottivatkin sitten vähän enemmän ongelmia, mammamallisia kun ei löydä capripituisina. Erehdyin myös alusvaateosastolla katselemaan bikinejä kesän varalle. Alaosan sai ottaa kokoa XL ja yläosan D85. Onhan nuo pikkasen eri kokoa verrattuna normikokoihini M:ään ja B75:een, mutta ihmettelen kyllä silti, mistä oikeasti rintavat ja ehkä pikkaisen rehevämmätkin odottavat äidit alusvaatteita odottaessaan löytävät (ilmeisesti kalliilla erikoisliikkeistä). Noh, joka tapauksessa toivotaan, että noilla pärjättäisiin tämä kesä ja johan tässä on viikonlopuksikin helteitä luvattu, niin jospa pääsisi omalla takapihalla vähän arskaakin nuo päällä ottamaan! Ikkunoiden pesu saa siis odottaa, eihän niitä muutenkaan ole hyvä aurinkoisella ilmalla pestä ;)

Sekavuustila mietti blogissaan Kuinkas sitten kävikään asioita, joita kaipaa raskaana ollessa. En tiedä, onko vielä itselleni otollisin hetki noita listata, korolla olevia kävelykenkiä kun olen ainakin vielä pystynyt käyttämään. Mutta listaanpa tähän silti muutaman: juokseminen (vaikka en sitä varsinaisesti harrastakaan), punaviini tai kylmä olut/lonkero saunan jälkeen/kuumana kesäpäivänä, pieni hiprakka, sukkien ketterä pukeminen, "tavallinen" seksi lähetyssaarnaajoineen ja kunnolla kasvokkain lähekkäin olemisineen ja aamulla työpaikan rappusten nouseminen kolmanteen kerrokseen hengästymättä (hissiähän en piru vie vielä rupea käyttämään). Varmaan noita keksisi muitakin, mutta ensimmäisenä tulivat vain nuo nautintopainotteiset mieleen. Joku kerta voisin koittaa muistaa listata asioita, joita tulen kaipaamaan raskausajalta, varmasti niitäkin on :)

Sunnuntai-illasta asti yksin kotosalla elellessä on tullut päästyä myös pikkaisen eroon jossain vaiheessa tarttuneista pahoista tavoista. En ole nimittäin syönyt tällä viikolla vielä jäätelön jäätelöä! Enkä myöskään pullaa tai karkkia. Muutenkin kauppaan pitää suunnata vasta tänään, kun on tullut tyhjenneltyä jääkaappia ja pakastinta. Viikonloppuna voiskin pitää ehkä yhden herkkupäivän, mutta muuten soisin saman linjan jatkuvan, pysyisi ehkä helpommin tämä painokin aisoissa. Tällä vauhdilla se ei välttämättä kipuaisikaan sinne 80kg:n ohi, ainakaan pahasti, ellei sitten kesän turvotukset tee tepposiaan.

Oon tällä viikolla koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni liikunnan suhteen. Tavoitteena kun on ollut käydä kuntosalilla tuon kolme kertaa viikossa ja siihen päälle joinain päivinä vähän köpötelläkin. Noh, viikko lähestyy loppuaan ja salille oon tainnut päästä kerran. Onneksi sunnuntaina se on auki, jos ei ihan vain kertaan tältä viikolta jäisi. Kävelylenkillä sen sijaan on onneksi tullut käytyä parinakin iltana.

Itse asiassa tänä aamunakin tuli kyllä tehtyä sellainen puolen tunnin repäisy. Iltaisen laivareissun takia kun piti mennä junalla töihin ja meiltä on asemalle n. 3km kävelymatka. Ja kun en viitsinyt kukonlaulun aikaan herätä, niin lähtö jäi vähän täpärälle n. puoli tuntia junan lähtöön...  Matkalla meinasi jo usko loppua, kun mahan kanssa ei viitsinyt hölkäksikään laittaa. Kokeilin kyllä, mutta pian tuon jälkeen alkoi joku hermo oikeassa pakarassa muistuttaa tahdin hiljentämisestä. Mutta ehdin kuin ehdinkin ja sain vielä lipunkin lunastettua automaatista, hyvä minä!

Huomasin muuten tänään myös sen, että maha on jossain vaiheessa salaa hiipinyt ylemmäksi. Ei meinaan pysty enää istumaan silleen eteenpäin kumartuneena tai yhtään lysyssä, ilman että alkaisi painaa ja henkeä ahdistaa. Liikkeet tosin eivät vielä kyllä kyljissä tunnu, aika lailla sikinsokin tuntuu masukki vielä hyörivän. En osaa kyllä yhtään sanoa, mihin suuntaan sillä pää tai selkäkään on.

Loppukevennykseksi vielä pieni tunnustus... On tullut viime viikkoina hommattua huuto.netistä ym. kirppiksiltä jos jotakin tarviketta. Sitteri, syöttötuoli, siihen pehmusteet ja alustavasti pinnasänky ja siihen reunapehmuste, katosverho ym. liinavaatetta. Eilen tuli postissa myös huutamani rintapumppu - jota piti sitten tietysti päästä myös kokeilemaan (kun mieskään ei ollut kotona). Kun enhän mä tiedä, miltä se imetys tuntuu ja jos tuo vastais yhtään sitä... Ja kas, oikeasta tissistä rupesi tippumaan muutama pikku tippa kirkasta nestettä Ei noi mun mielestäni muuten ole vielä mitään heruneet. Joskus tosin saattaa nännistä rapsuttamalla irrota jotain maidon tuoksuista kuivunutta karstaa, mutta ainakin paidat on pysyneet kuivina. Mut oli tuo kyllä silti jotenkin veikeä juttu...

TJ100 pärähti viikonloppuna rikki, joten sen kunniaksi voisi pistää ensimmäiset kuvat leijonanpennun tämänhetkisestä pesästä. Vähän rupeaa paidan helma jo kiipeämään ylös, mutta mammahuppari päällä verhoiluna yleensä peittää senkin. Kuvaa varten piti vähän stripata... Perjantaina ostin uudet mammafarkut paikallisen vauvapuodin -60% äitienpäivä-farkkualesta, nämä ovatkin päällä paljon mukavammat kuin vanhat H&M:n stretchittömät.

Perjantaina ois tiedossa kiva laivareissu tyttöjen kanssa, lauantaiaamupäivään kestävä pyörähdys Suomenlahdella Tallinnan edustalla. Suunnitelmissa oisi ainakin nauttia buffetin antimista, nestemäinen puoli jäänee tällä kertaa vähiin. Ja lauantaina saakin sitten suunnata samoilla silmillä kavereitten tupareihin, ei viitsi lähteä välissä edes kotona kääntymään, kun valmiiksi jo lähinurkilla ollaan, mies vain tulee perästä autolla ja luultavasti saankin huolehtia kuskin roolista loppuillan. Joten sunnuntain saaneekin pyhittää lepopäiväksi...

Yhdessä vaiheessa masukki tuntui pitävän välillä rauhallisempia päiviä, mutta nyt alkaa kyllä suuntaus olla sellainen, että "kuplimista" tuntuu usein päivän mittaankin. Mitään kipakoita potkuja tuo ei ole vieläkään lähetellyt, hyvä niin. Ja virtsarakko on saanut olla rauhassa, vessassakaan ei tarvitse päivän mittaan erityisemmin juosta. En tiedä juonko sitten liian vähän, mutta ihan muutama normikäynti päivän mittaan riittää. Närästyksen kanssa olen tosin tehnyt pari kertaa tuttavuutta, eilisiltainen omppukin meinasi pyrkiä takaisin märehdittäväksi.

Viikonloppuna tuli tehtyä kivoja kesä- siis mammalomasuunnitelmia. Repäistiin ja varattiin asuntoauto vuokralle heinäkuun viimeiselle viikolle. Tuolloinhan olisi siis itselläni menossa RV37. Joten parasta olisi, että vauva viihtyisi mahassa täysiaikaiseksi! Vaihtoehtoja ajankohdalle ei oikein ollut, koska tuolloin mieheni tytöt tulevat meille pidemmäksi pätkäksi ja haluttiin lähteä reissuun koko porukalla. Mitään hirveää rundia ei suunnitteilla ole, lähinnä pieni kierros sukulaisissa, pisimmän välimatkan ollessa 200km.

Tai ainakin melkein, viime päivinä lämpötila on keikkunut nimittäin +20 C:een tuntumassa, mikä tähän aikaan vuodesta on tuntunut oikein makoisalta! Mies innostui uusimaan meidän terassin, jospa viikonloppuna päästäisiin siitä jo nauttimaan.

Raskausrintamalla pähkäilin juuri Kelan papereiden ja äitiysloman ajankohdan kanssa. Aloittaako loma perinteiset 30 arkipäivää ennen LA:aa eli 13.7. vaiko varhennettuna esim. viikkoa aikaisemmin? Päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon, eiköhän sitä sairaslomalle pääse tiukan paikan tullen aikaisemminkin. Mulla on jemmassa myös 5 vuoden työssäolosta ansaittu "bonusviikko", joka pitäisi ennen äitiyslomien aloitusta myös jossain vaiheessa pitää. Haaveilin jo äkkilähdöistä jonnekin juhannuksen tienoilla, tietysti sillä edellytyksellä, että mieskin voisi tuolloin lomailla. Tuolloin oisi menossa RV 31, joten lentääkin vielä saisi luvan kanssa. Kokemustahan minulla ei ole, olisiko minusta tuolloin enää edes reissaamaan, mutta saahan sitä haaveilla :) Ja jos ei tuolloin päästä minnekään karkaamaan, niin pidän bonusviikon vaikka sitten juuri ennen äitiysloman alkamista.

Hieman lomailuhaaveita on hillinnyt myös uutisissa pinnalla ollut sikainfluenssa. En välttämättä ehdoin tahdoin halua alkaa juuri nyt tuota sairastumisen riskiä lisäämään matkustelemalla, mutta toisaalta johan ensimmäiset epäilykset Suomessakin olevasta tautitapauksesta on uutisoitu ja niinkuin muutenkin sanotaan -  kotiinsa on moni kuollut.

Maha on ottanut viime aikoina ilmeisesti kasvuspurttia, koska sukulaiset ja mies kommentoivat takakenoista asentoani, vaikka omasta mielestä seison ihan normaalisti. Noh, viime viikolla muuttunut painopiste oireili jo vähän epämiellyttävästikin, iskias-tyyppiset kivut ovat tuntuneet vasemman pakaran tienoilla päivästä riippuen lievästi tai vähän enemmän. Ilmeisesti kyse voi olla myös lantion löystymisestä.

Muutama päivä sitten olin myös pikkaisen huolissaan masukin "hiljaisuudesta", yleensä kun tuo muistuttaa olemassaolostaan työpäivän mittaankin. Mutta taisi tuo vaan keräillä voimia kasvamiseen, eilisen ja tämän päivän ovat liikkeet tuntuneet taas samaan malliin. Illalla myös hihittelin itsekseni nukkumattia odotellessani, että taisi mahalla olla hikka, sen verran hassusti se hypähteli. Tää on kyllä aika kivaa vaihetta raskaudessa, alkaa jo sen verran konkreettisesti tuntua, että tuolla mahassa oikeasti elää vauva

Meille tulee tuollainen! Tuli eilen käytyä veljen perheen luona kylässä ja olivat ostaneet 8kk-vanhalle kuopukselleen uuden turvakaukalon. Ja kun heidän tyttönsä on meidän tulokkaan arvioidun saapumisajan tienoilla melkein 1-vuotias, niin luultavasti saadaan silloin lunastaa tuo istuin meille  Kummipoikani eli tytön isoveli oli vähän unenpöpperöstä äkäisenä kun herätettiin se venähtäneiltä päiväunilta, mutta tyttö puolestaan oli jo hurjan seurallinen. Kovasti koitti pingetä itseään mahallaan ylös käsien varassa ja halusi seurata. Pieni ongelma oli vain, että eteneminen sujuu vasta ryömien taaksepäin tai ympyrää...

Viime yönä sain pitkästä aikaa nukkua keskeytymättömät yöunet, mutta harmikseni miehen puhelimeen klo 6 pärähtänyt tekstiviesti sai minut niin virkeäksi, että nukkuminen sen jälkeen sai jäädä. Noh, tulipahan puunattua keittiö tiskipöytineen miehen heräämistä odotellessa. Ja jos vaikka näin perjantaina karkaisi töistäkin viikonlopun viettoon vähän aikaisemmin kun kerrankin sain itseni melkein kahdeksaksi tänne raahattua